rightbar
whitebar

TAITEILIJAT

Tomas ensemble

Tomas Nuñez-Garcés – Sello

Tomas Nuñez-Garcés (s.1984) aloitti sello-opintonsa kuusivuotiaana Ahvenanmaan musiikkiopistossa, josta hän siirtyi Turun Konservatorioon ja sieltä myöhemmin Sibelius-Akatemiaan. Hänen opettajinaan ovat olleet Jakob Lind, Timo Hanhinen, Hannu Kiiski ja Marko Ylönen. Hän on myös osallistunut mestarikursseihin kotimaassa ja ulkomailla.

Omien resitaalien lisäksi Nuñez-Garcés on esiintynyt sekä orkesteri- että kamarimuusikkona ja solistina kotimaassa ja mm. Ruotsissa, Grönlannissa, USA:ssa, Saksassa, Tšekissä ja Japanissa. Vuonna 2008–2009 hän toimi sellonsoiton opettajana Ahvenanmaan musiikkiopistossa.

Tomas Nuñez-Garcés voitti Turun XI valtakunnallisen sellokilpailun ensimmäisen palkinnon ja yleisöpalkinnon Vuonna 2010. Hänet palkittiin myös kilpailun tilausteoksen parhaasta esityksestä. AND-ensemblenin lisäksi Nuñez-Garcés on mukana Postiglione-kvartetissa, joka voitti vuonna 2009 Rovaniemellä järjestetyn kansainvälisen Night and Sun jousikvartettikilpailun. Hän soittaa myös Trio ArTempossa. Kaikki kolme yhtyettä esiintyvät sekä kotimaassa että ulkomailla.

Keväästä 2010 lähtien hän on työskennellyt soolosellistinä Suomen Kansallisoopperan orkesterissa, ensin 2., syksystä 2011 lähtien orkesterin 1. Soolosellistinä. Tammikuussa 2015 hän aloittaa soolosellistina Helsingin Kaupungin Orkesterissa.

Nuñez-Garcés soittaa Vincenzo Postiglione -selloa, jonka omistaa Finlandssvenska instrumentfonden.